Odottelua

Toukokuinen lähtövalmennus Antaverkassa tuli ja meni. Muistiinpanot ovat tallessa, uusia kavereita on Facebookissa (joskaan yhteyttä ei ole tullut pidettyä), matkabudjettiin on tullut hieman selvennystä, kesätyöansioista laitetaan kaikki mahdollinen matkakassaan, mutta tieto työpaikasta puuttuu edelleen. Sen verran sain tietää sijoitusprosessista, että kasvissyöjyys ja laktoosi-intoleranssi aiheuttivat vaikeuksia löytää paikkaa, joten päätin luopua näistä ruokavaliovaatimuksista. Vaihtoehto olisi ollut, että olisin ostanut ja valmistanut sapuskat omakustanteisesti, mikä on miun rahatilanteessa paitsi täysin mahdottomuus, mielestäni myös kohtuutonta.

Lähtövalmennuksessa kerrottiin, että tieto työpaikasta tulee yleensä noin kuukautta ennen lähtöä (niiden maiden kohdalla, joista ylipäätän voidaan tieto etukäteen antaa). Elokuuhun asti täytynee siis odotella. Tarvitsisin tietoa lähinnä matkabudjetin tekemiseen ja aikidontreenaussuunnitelmien realistisuuden arvioimiseen, muuta väliä sillä ei oikeastaan ole.

Japanin kielen opiskeleminen on ollut ihan retuperällä jo ainakin kuukauden, koska muutin kesätyön perässä uudelle paikkakunnalle, eikä viikkorutiini ole vieläkään vakiintunut. Täytyy aloittaa siitä, että nostan materiaalit kaapista näkösälle, ja ehkä sovin itseni kanssa myös jostain palkitsemisjärjestelmästä…

Mainokset