Lähtö

Niinpä vain tämäkin päivä koitti. Aamulla lähtee lento (typerästi) lounaaseen ja sieltä sitten itään. On omituista, kuinka kärsivällisesti paikallaan istumalla voi päästä niin kauas. Välillä vähän jaloittelee ehkäistäkseen veritulppien syntyä…ja tupsahtaa Tokioon. Ihan älytöntä.

Juuri nyt jännittää, että heräänkö varmasti kellon soittoon klo 5! Ja jos se onnistuu, niin osaanko mennä oikealle bussipysäkille seisomaan ja muistanko bussin numeron oikein! Siinä taitaakin olla tämän matkan haastavimmat hetket. Eikä ole edes äitin pullaa matkaeväänä! Mummon pihasta kerätyt omenatkin jäävät veljelle (ja muutama Anulle).

Ja niin, valmiiksi vähän ärsyttää, koska on jo hieman halipula. Mutta perskules, täältä tullaan.

Mainokset

Vapaaehtoisen kymmenen käskyä

Maailmanvaihdon Vapaaehtoisen oppaassa 2012-13 on kymmenkohtainen lista periaatteista, jotka olisi hyvä muistaa kulttuuriinsopeutumisprosessin pyörteissä.Tässä suora lainaus:

  1. Ole utelias ja sano, jos et ymmärrä.
  2. Huomioi nopeasti, mutta tuomitse hitaasti.
  3. Opi virheistäsi ja opettele nauramaan niille. Kulttuuritörmäyksiä ei voi välttää!
  4. Arvosta ihmisiä, jotka ovat halunneet ottaa sinut vastaan.
  5. Ole joustava ja sopeutuva. Älä kuitenkaan vaadi itseltäsi liikaa. Oman minuuden rajoja ei tule ylittää.
  6. Ole hienotunteinen.
  7. Älä ole itsekeskeinen.
  8. Arvosta kaikkia kokemuksiasi ja nauti elämästäsi.
  9. Hoida vapaaehtoistyösi velvoitteet.
  10. Hyväksy itsellesi myös negatiiviset tuntemukset, ne kuuluvat sopeutumisprosessiin.

Näin etukäteen nämä tuntuvat itsestäänselvyyksiltä, ja periaatteen tasolla on helppoa olla samaa mieltä. Oikeastaanhan en edes tarvitse näitä ohjeita, koska toimin niiden mukaan joka tapauksessa, vai mitä? Tottakai tunnistan negatiiviset tunteeni ja osaan suhteuttaa ne kulttuuriinsopeutumisprosessiin, enkä koskaan epäkypsästi, sivistymättömästi ja rasistisesti syytä hankaluuksistani toisia!

On niin helppoa kaunistella omaa itseä, siis valehdella itsensä paremmaksi ihmiseksi: oma strategiani on usein aluksi itseni syyllistäminen negatiivisista tunteista sen sijaan, että myöntäisin ne, jonka jälkeen ne olisivat käsiteltävissä, eivätkä häpeään piilotettuja. Joskus käy myös niin, ettei omia pohjaoletuksiaan ja -käsityksiään edes tunnista (tai halua tunnistaa). Molemmissa tapauksissa olisi hyvä tehdä ajatuksensa ja tunteensa toisille näkyviksi, jotta voisi oppia.

Oppia, oppia, oppia. Sehän tässä on tavoitteena, ei imagonrakennus erehtymättömästä kuolevaisesta.

Mistä juohtuikin mieleeni: täytyy palata kahden viikon tauon jälkeen kieliopintojen pariin!