Vanha luonnos 3: Opiskelemisesta

Itsenäinen opiskeleminen.

Nuo kaksi sanaa sain kirjoitettua otsikon aiheesta. Näin vuotta myöhemmin en tietenkään enää tiedä, mitä olisin halunnut asiasta kertoa, mutta julkaisen nyt tämänkin nysän. Voinpahan edes itsekseni muistella, että tulipa tämänkin teeman kanssa painittua – ja paljon.

Mainokset

Reilu vuosi sitten: Puolet edessä

Olen täällä Hiroshiman seudulle vielä kaksi viikkoa. Tammikuun 13. päivä vaihdan maisemaa ja lähden loppuajaksi Chinoon, Naganon prefektuuriin.

Työpaikan vaihtaminen oli aikamoinen prosessi. Minulla oli asioiden sotkemisessa osani, tietysti, mutta siihen on syynsä.

Näitä ihmisiä tulee ikävä. Toisaalta, olen osittain aika väsähtänyt ja kiitollisuuteni on osittain velvollisuudentuntoista.

Joulukuussa kieliopinnot jäivät todella vähiin.

Vanha luonnos 1: Aikidon harjoittelemisesta

Tulin pitkästä aikaa lukemaan blogini läpi ja löysin julkaisemattoman postin, jonka olen kirjoittanut noin vuosi sitten tammi- tai helmikuussa. Toivottavasti en koskaan unohda tätä kokemusta:

Hiroshiman kuivan kauden jälkeen on ollut mukava harjoitella jälleen aikidoa. Matkan kokonaistreenisaldo tatamilla on jokseenkin surkuhupaisa määrässä laskettuna, mutta muut dojon ulkopuolella tapahtuneet asiat ovat myös olleet tärkeitä.

Viime viikon sunnuntaina harjoittelin nuoren pojan kanssa, jolle en millään saanut onnistumaan haluamaani tekniikkaa. Vaikka kuinka hengitin syvään ja keskityin. Sisällä olin vihainen.

Seuraavan tiistain harjoituksissa tuo samainen nuori mies pokkasi minut harjoitteluparikseen – ja treenaaminen oli todella antoisaa!

Onko hyvä treeni sellainen, missä kaikki onnistuu? Vai sellainen, missä on rehellisesti kohdannut itsensä?

Pari on peili. Ei se kai hänen vikansa ole jos tekijänä vetää, työntää ja vääntää.

Ajattelin tosi pitkään, että on tiettyjä ihmisiä, joden kanssa en koskaan pysty harjoittelemaan siten, että homma toimisi rehellisesti. Paskat. Ei se vaadi kuin tinkimätöntä treenaamista.