Kirje

Kirje Muromoto-saniltaSain torstaina iloiseksi yllätyksekseni kirjeen Hiroshimasta, ensimmäisen vapaaehtoistyöpaikkani ihanalta emännältä, Muromoto-sanilta. En ollut kuullut hänestä Hiroshimasta lähdön jälkeen mitään, välissä siis puolentoista vuoden hiljaisuus. Itse kirjoitin hänelle lyhyen kirjeen sekaisin japaniksi ja englanniksi aiemmin keväällä. En vieläkään ymmärrä kaikkea, mitä Muromoto-san kirjoittaa, mutta suunnilleen että

  1. Itävallasta tulee hänelle mieleen Sound of Music,
  2. mahdankohan kiipeillä vuorilla,
  3. olisi mahtavaa jos tulisin käymään
  4. オウテイ さん ばんざ—い!! = Outi san banzaaaaai!
  5. odotan kirjettäsi 私のかしこい むすめ (fiksu tytär)
  6. aviomies nukkui pois maaliskuussa, nyt ollaan kahdestaan tyttären kanssa.

Huh, nyt on aivan välttämätöntä palata japanin opintojen pariin.

Kuvassa nuijin riisiä (luullakseni) uuden vuoden riisikakkuja varten (en ole enää ihan varma, mitä varten se oli) buddhalaisessa temppelissä, jonne Muromoto-san minut kerran vei. Oli tosi mukavaa!

Tuhannet kiitokset kirjeestä.

Postimerkit

 

Mainokset

Reilu vuosi Japanin jälkeen

Kirjoitin Maailmanvaihtoa-lehden viimeisimpään numeroon jutun otsikolla ”vuosi Japanin jälkeen”. Tässä alla lähes sama leipäteksti. Pyrin vastaamaan lyhyesti kysymyksiin millaisia muistoja Japanista jäi ja miten vapaaehtoiskokemus näkyy elämässäni nykyisin.

Lähtö Japaniin merkitsi minulle montaa asiaa: Oli hienoa päästä matkaan etenkin siksi, että harrastan aikidoa ja halusin oppia Japanin kielestä ja kulttuurista. Lähtö antoi myös lisäaikaa ennen vakituisesti työelämässä aloittamista ja oli keino pakottaa itseni epämukavuusalueelle. ”Oppia, oppia, oppia. Sehän tässä on tavoitteena”, kirjoitin ennen lähtöä muistutukseksi itselleni.

Lähtiessäni luulin osaavani kieltä auttavasti, mutta heti ensimmäisellä viikolla itkin turhautuneena japanin oppitunneilla. Puolen vuoden aikana opin kieltä kuitenkin niin paljon, että vapaaehtoistyöjaksoni lopulla pystyin juttelemaan paikallisjunassa tuntemattoman sedän kanssa. Tekstikirjakin tuntui helpolta.

Kun nyt katson japanin kielen muistiinpanojani, muistan niistä vain murto-osan. Kielitaidon rapistumisen myötä yhteyden pitäminen ihmisiin moniin ihmisiin on jäänyt, sillä käsillä huitominen ei kirjoittamiseen välity. Mykkyyteni harmittaa ja hävettää minua. Haluaisin kertoa isäntäperheilleni ja työpaikoilleni, mitä minulle kuuluu ja eritoten kiittää heitä siitä, että he ottivat minut elämäänsä.

Kun asuin isäntäperheessä Hiroshimassa minua ärsytti, että minut vedettiin mukaan perheen uskonnolliseen elämään. En aluksi osannut tai tohtinut sanoa ei, enkä onnistunut siinä myöhemminkään. Uskonnollisissa seremonioissa, joista en ymmärtänyt juuri mitään, minut määrättiin istumaan eturiviin ja laitettiin laulamaan mukana. Nykyisin mieleni täyttää kuitenkin kiitollisuus kaikkia kohtaan. Hyviä hetkiä, niin arkisia kuin juhlallisiakin, oli paljon, ja Japanissa pitämäni blogi auttaa muistamisessa!

Palasin Eurooppaan maaliskuussa 2013. Vietin Suomessa kaksi viikkoa ja lähdin sitten Itävaltaan, jossa asun edelleen. Japanin kokemusten käsitteleminen sulautui siis heti seuraavaan sopeutumisprosessiin. Nousevan auringon maassa sain kokea aavistuksen siitä, millaista on olla täysin vieraassa ympäristössä lähes kielitaidottomana. Sellaisessa tilanteessa jokainen pieni hymy ja ystävällinen sana tuntuivat hyvältä. Olen nyt täällä Itävallassa itse ollut parhaani mukaan se hymy ja ”Mitä kuuluu?” -kysyjä. Omasta kuoresta täytyy kerta toisensa jälkeen tulla ulos, jos haluaa luoda kontakteja ihmisiin. On tärkeää olla ja tehdä yhdessä toisten kanssa, vaikka olisikin helpompaa jäädä omiin oloihin.

Tärkein asia, jonka epämukavuusalueelle joutuminen minulle opetti, oli olla pelkäämättä virheitä ja luottaa itseensä. Siitä on ollut täällä paljon hyötyä, sillä esimerkiksi kieltä puhuessa on ensisijaista tulla ymmärretyksi. On myös asennoiduttava siten, ettei luovuta heti, kun alkaa epäilyttää ja turhauttaa. Itseluottamuksen kanssa on edelleen päivittäin niin ja näin, mutta ilman puolta vapaaehtoistyövuotta Japanissa tuskin olisin vakituisessa työsuhteessa vieraassa maassa.